Fani

Sunnuntai-iltana fiilistelin naapurini kanssa odotetussa konsertissa. Maija Vilkkumaa keinutti lantiota, lauloi välillä kovaa ja korkealta, välillä niin pehmeästi ja hiljaa, että iho nousi kananlihalle. Tykkäsin, tosissaan tykkäsin. Kappaleet oli hienosti sovitettu muotoihin, jotka tukivat konserttisalin akustiikkaa. Ja valomiehelle täysi kymppi työstään. Konserttisalikeikalla saa istua numeroidulla pehmeällä penkillä ja keskittyä täysin kuulemaansa. Yleisö lähti hienosti mukaan tunnelmaan ja lopussa halukkaat pääsivät tanssimaankin. Kaiken kruununa sain artistilta nimikirjoituksen. Enkä ollut ainoa ikäiseni, joka sitä jonotti.

Karkkipäivä on yhä käytössä, vaikka välillä on ollut heikkojakin hetkiä. Sunnuntaina söin lauantailta ylijääneitä karkkeja, mutta tämähän on sallittua. Kunhan ei osta uutta pussia.

Tuolin valloitusta

Esikoinen sai viikonloppuna ensimmäiset omat luistimet. En ollut mukana jäällä, kun tyttö hokkareita kokeili, mutta tytön omien sanojen mukaan "isä veti ja minä itkin". Mutta oli kuulemma ollut kivaakin. Eniten tuntui kaatuminen pelottavan. Lupasin, että sitäkin tullaan harjoittelemaan.

Pienempi keksi kuinka keittiön tuolilla istutaan. Siihen kiipeäminen on hauskaa, sen päällä seisominen vielä hauskempaa ja jalkojen heiluttelu reunan yli kaikkein hauskinta. Ja sitten on vielä se tippuminen, kun liikaa innostuu ja motoriikka pettää. Itkusta ja mustelmista huolimatta tyttö kiipeää sinnikkäästi takaisin. Syöttötuolin voi nyt piilottaa varaston kauimpaan nurkkaan.

Päätin jälleen ottaa itselleni käyttöön karkkipäivän. Vain kerran viikossa niin pysyy kohtuudessa.

Myyräkuume

Meillä on uusi lemmikki. Lintulaudan alla olevassa lumikinoksessa asuu peltomyyrä, ilmeisesti kolme sellaista. Olohuoneen sivuikkunasta näkee kuinka myyrät puikkivat lumikoloistaan hangen päälle ruokaa hakemaan. Touhun seuraaminen on tytöistä hauskaa, erityisesti pienempi on myyrästä innoissaan. Esikoinen nimesi yhden niistä Liisaksi. Naapurin takapihalla terassin lautojen alla asuu samanlainen yhdyskunta.

Keskiviikkona bodybalancessa onnistuin taipumaan asentoon johon en ole ennen pystynyt. Edistystä! Eilen proosassa annettin tehtäväksi miettiä oman romaanin teema ja kirjoittaa siitä synopsis. Melkoinen haaste.

Jääkaapin oven ylänurkassa muumi-magneetin alla on kaksi lippua Vilkkumaan keikalle. Toinen minulle ja toinen naapurille.

Pientä piristystä

Perjantaina söin hyvää ruokaa, taivaallista suklaakakkua ja join puoli pulloa punkkua. Oli varattu pöytä ravintolasta ja seurana muutama hyvä kotiäitiystävä. Eikä puhuttu lapsista, ainakaan paljon. Osataan mekin pitää hauskaa. Yksi harmitteli että oli lähtenyt autolla, toisella oli synttärit aamulla. Minulla lievästi flunssaa, mutta hyvin pärjäsin.

Lauantaina nuha iski kunnolla päälle. Mies meni illalla katsomaan kaupungissa esiintyviä suosikkejaan. Lasten nukahdettua minä siirryin sohvalle karkkisäkin ja kuuman mehun kanssa. Piti katsoa nauhoitettuja ohjelmia, mutta hyvä elokuva piti jälleen otteessaan.

Tänään pulkkailtiin mäessä ja nautittiin lauhasta kelistä. Mies teki ruokaa ja minä kirosin rikkinäistä imuria. Mutta eilisestä jäi karkkia ja päivälliseltä viiniä. Asiat voisi olla huonomminkin.

En tykkää talvesta

Värittämistä, piirtämistä, askartelua, junarataa, nuken pukemista ja lukemista. Viikko pelkästään tätä, kun pakkasta on ollut enemmän kuin minulla ikää. Ja kun leikit loppuvat alkaa juokseminen, hyppiminen ja huutaminen. Pää on neljättä päivää kipeä, vaikka kuinka söisi hedelmiä ja suklaatakin. Mikään ei korvaa ulkona olemista.

Ja vaikka kuinka vähän olemme ulkona olleet, tytöt ovat kipeinä. Esikoinen itki viime yön korvaansa ja pienempi yskii eikä osaa niistää. Iltapäivällä lääkäriin. Rattoisaa. Jos tästä helmikuusta selviän niin pidän itseäni melko kovana tyyppinä.