Fani

Sunnuntai-iltana fiilistelin naapurini kanssa odotetussa konsertissa. Maija Vilkkumaa keinutti lantiota, lauloi välillä kovaa ja korkealta, välillä niin pehmeästi ja hiljaa, että iho nousi kananlihalle. Tykkäsin, tosissaan tykkäsin. Kappaleet oli hienosti sovitettu muotoihin, jotka tukivat konserttisalin akustiikkaa. Ja valomiehelle täysi kymppi työstään. Konserttisalikeikalla saa istua numeroidulla pehmeällä penkillä ja keskittyä täysin kuulemaansa. Yleisö lähti hienosti mukaan tunnelmaan ja lopussa halukkaat pääsivät tanssimaankin. Kaiken kruununa sain artistilta nimikirjoituksen. Enkä ollut ainoa ikäiseni, joka sitä jonotti.

Karkkipäivä on yhä käytössä, vaikka välillä on ollut heikkojakin hetkiä. Sunnuntaina söin lauantailta ylijääneitä karkkeja, mutta tämähän on sallittua. Kunhan ei osta uutta pussia.