Valitusvirsi
Kylmä ja kova vastatuuli. Pakkasta. Pyöräperäkärry kulkee hitaasti, kuin olisi käsijarru päällä. Pyöränlukko ei meinaa toimia, ensin ei mene kiinni ja sitten ei aukea. Kettingit lonksuvat, ruosteessa ovat. Talviloma tulee tarpeeseen.
Tekemättömiä töitä on ihan hirveästi. Jotenkin ne vain kasaantuvat. En jaksa keskittyä oikein mihinkään. Voisin istua sohvalla ja syödä suklaata, käydä balancessa ja tulla takaisin sohvalle. Sanoinko jo, että odotan lomaa?
Tytöillä riittää virtaa. Tänään ehtivät alle puolessa tunnissa tehdä eväsretken olohuoneen lattialle, levittää prinsessalegot leikkihuoneeseen, ottaa barbit ja kaikki barbille kuuluvat pikkuriikkiset astiat, kengät ja muut tarvikkeet. Niitä on sitten mukava kaivella maton ja hyllyjen alta. Haarukka on valehtelematta alle kahden sentin mittainen. Ja niitä on monta.