Suru
Lapsuuden kotiini hankittiin yhdeksän vuotta sitten ihana, valkoinen, pikkuinen koiranpentu. Asuin vielä silloin kotona ja nukuin pennun kanssa ensimmäiset yöt patjalla lattialla. Aikoinaan muuttaessani pois kotoa, koira jäi vanhemmilleni. Ajattelen yhä, että koira on osittain myös meidän perheen koira, ei vain mummun ja papan. Tytöille karvaturrista on tullut tärkeä ja olennainen osa läheistä mummulaa. Pari viikkoa sitten koiralta leikattiin patti, joka osottautui pahanlaatuiseksi kasvaimeksi. Nyt patteja on tullut lisää. Edessä on koiraystävän viimeinen kevät.
Kirjoitti Aamu Kahvi kello 19:38
3 kommentti(a):
Voi pientä :( Nyt paljon lenkkejä, rapsutuksia, kehuja ja haleja.
Voi että! Voimia.
Juuri luovuttiin omasta koirasta, joka kylläkin onneksi pääsi setäni hoiviin. On se kuitenkin aina surullista, kun joutuu luopumaan lemmikistä, joka on ollut osa elämää jo pitkään.
kiana
Niinpä, huomenna mennään taas rapsuttelemaan ja silittämään :)
miia-rebekka
Kiitos! Luoumista on ollut teilläkin, onneksi pääsi läheisen hoiviin :)
Kommentoi
<< Takaisin etusivulle