Ylpeyden aiheita

Ensimmäinen askel itsenäistymiseen. Esikoinen oli yksin kaverinsa luona leikkimässä, ensimmäistä kertaa. Reilun tunnin jaksoi olla, sitten kaverin äiti toi kotiin. Koti-ikävä kuulemma. Positiivista, tervettä, mukavaa, että kolme- ja puolivuotias uskaltaa olla leikkimässä tovin ilman äitiä, mutta tahtoo myös takaisin kotiin.

Pyöräilin jäisellä ja rypyläisellä tiellä kauppaan. Jonotin pullojen palautukseen, jonotin tiskillä, jonotin veikkauspisteessä ja jonotin Alkossa. Ostin suuren säkin raketteja, että huomenna nekin rahat taivaan tuuliin.

Iltaisin tyttöjen nukahdettua ei ole ajanvietto-ongelmia. Olisi komea televisio katsottavana, pari huippua kirjaa luettavana ja eräs peli, joka myöskin löytyi pukin säkistä. Takuuvarma koukuttaja.

Hyvät pyhät

Joulu tuli, oli ja meni niin vauhdikkaasti, että konekin pysyi minun osalta viikon suljettuna. Muistini on lyhyt ja huono, sillä salasanakin pääsi jo unohtumaan. Onneksi kokeilemalla löytyi.

Aatosta jäi lämpimät muistot. Kinkku, laatikot, viini ja piparit, kaikki maistuivat eikä mikään palanut pohjaan. Pukki toi lahjat, isoista paketeista rattikelkkaa ja televisiota. Pienistä hyvää musiikkia ja lukemista. Lapsille sen verran, että sekaisin menivät. Ensi vuonna pärjää vähemmälläkin.

Välipäivinä mies piti töistä vapaata ja kerrankin kun oli aikaa, matkattiin junalla anoppilaan. Kantamuksia oli menessä vähän, mutta tulessa paljon. Asuvat sen verran lähellä uutta Ikeaa, että pitihän se käydä ja katsastaa. Mutta puolustukseksi todettakoon, että (melkein) kaikki oli tarpeellista. Mainittakoon makuuhuoneen lamppu ja eteisen naulakko.

Nyt on kuusi purettu ja tontut suljettu laatikkoon. Tähti saa olla ikkunassa vuodenvaihteen yli.

Jouluiloa

Ei tätä oikein voi sanoiksi pukea, jouluihminen kun olen. Kuusen tuoksu on ollut talossa jo keskiviikosta, torstaina joulupuu sai ylleen kauniit koristeet. Juo kuin sieni, mutta hyvä niin. Kinkku ja laatikot ovat sulamassa, perunalaatikon ainekset odottavat aamua. Lahjat on piilotettu varastoon, ja pukki on tilattu ne sieltä jakamaan.

Tytöt aistivat jännityksen, elävät täysin rinnoin odotuksessa mukana, vaikka eivät viime joulua varmaan muistakaan. Itse vedin viime yönä kumihanskat käteen ja ryhdyin jynssäämään roskakaappia. Mies ei tiennyt itkeäkö vai nauraa. Sanoin ettei uni tule muuten, pakko touhuta.

Ensimmäistä kertaa olemme koko perhe jouluaaton ihan vain keskenämme kotona, mummula saa odottaa joulupäivään. Ihanaa, en malta odottaa huomista.

Muistoksi näistä ajoista

Vuosi sitten syntyi Aamukahvi. Pari kuukautta aiemmin syksyllä oli minun ja miehen yhteinen blogiprojekti päättynyt. Pienessä haikeudessa ajattelin kokeilla omillani ja sitten jäin taas koukkuun. On mukava lukea omia vanhoja juttuja, muistella mitä milloinkin on tapahtunut, kuinka tytöt ovat kasvaneet. Että vuosi sitten pienempi oli niin pieni että nukkui rinnalla, ja esikoinen tuore isosisko. Kuinka paljon itse on vuodessa kasvanut, ajatukset ja suunnitelmat muuttuneet. Että vuosi sitten pakkasti, kun nyt maa on melkein musta.

Välillä inspiraatio kirjoittamiseen on ollut hukassa, merkintöjä tullut tehtyä vain jotta tapahtumat tulevat kirjatuksi ylös. Mutta ajatus blogin hyllyttämisestäkään ei tunnu hyvältä. Paineita kirjoittamisesta ei pitäisi ottaa, mutta monen päivän hiljaisuuskin alkaa stressata.

Jos vielä oppisin ottamaan ja liittämään tekstin mausteeksi kuviakin. Ja saisin aikaiseksi tehdä sen toisen blogin omille tarinoille.

Joulu tulla jollottaa

Piparit on leivottu, osa vielä koristelematta ja osa jo syöty. Kortit on teetetty, kirjoitettu ja lähetetty. Lahjoista suurin osa hankittu ja hyvin piilotettu. Mies sanoi ettei kalsaripinon alle ole kurkkimista. Joulupukki on vielä tilaamatta.

Eilen illalla ystävä tuli yllättäen kylään ja jäi yöksikin. Aamulla sanoi lukeneensa ja valvoneensa aamuneljään, sinkkunaisella on vähän erilainen päivärytmi. Meillä herätys koitti perinteisesti seitsemältä. Ystävä vakuutti ettei yhtään väsytä. Minua väsytti vaikken valvonutkaan.

Yllättävän suuri vesilasku muistutti taas, ettei hanan aukominen ole ilmaista.

Kuka tietää

Matkalla kirjastoon esikoinen pyysi minulta, että mikäli sattuisin näkemään tonttua, niin kysyisin tältä tuleeko jouluksi lunta. Lupasin kysyä. Kotimatkalla näimme puun oksaan ripustetun punaisen lapsen. Tontulta tippunut, kuulemma. Aamulla mittari näytti viittä plussa-astetta, ei tietoakaan lumesta. Vettä toki tulee taivaan täydeltä. En muista elämäni aikana viettäneeni koskaan lumetonta jouluaattoa. Toivottavasti en joudu nytkään.

Illalla ennen miehen salibandytreenejä rakennettiin porukalla olohuoneen lattialle legolandia. Juna puksutti ja pienempi aiheutti muutaman kolarin istumalla ratavaihteiden päälle. En ole insinööri, mutta asematalosta tuli kerrassaan mahtava.

Ostetaan lamppu

Makuuhuoneessa ei ole ollut kattolamppua sitten viimekeväisen remontin. Sellaisen ostaminen on aina siirtynyt huomiseen. Kesällä sitä ei oikeastaan kaivannutkaan, mutta näin talvella pimeässä on huono imuroida, etsiä kaapista pyyhkeitä tai lattialta pienemmän tuttia. Mutta mikä siinä on, että vaikka tiedän lampun olemattomuuden, joka kerta huoneeseen astuessani painan valokatkaisinta? Miksi en opi, että ei siellä ole sitä lamppua? Enkä ole ainut, mies kuulemma tekee samoin.

Lauantaina kulutin jalkojani ja kevensin lompakkoani jouluostosten merkeissä. Kiersin huolella tehdyn listan kanssa kauppoja läpi ja lopulta olin yksin heistä, väsynyt ja nälkäinen shoppaaja, jättisuurten muovikassien kantaja. Mutta lista lyheni huomattavasti. Ja jollakin oudolla tavalla nautin tästäkin.

Hellapoliisi

Ahkeroin eilen useamman tunnin hellan ääressä ja kannatti. Itsenäisyyspäivän ateria onnistui yli odotusten. En pidä itseäni todellakaan huippukokkina, tuskin kokkinakaan, mutta jokapäiväisen arkiruoanlaiton sijaan joskus on kiva panostaa tarjottavaan. Jokaisen haarukallisen jälkeen muistin kehua itseäni ja ihmetellä, että minäkö tämän tein. Reseptistä kiitos mummulle.

Illalla skoolattiin naapurissa ja ennen lasten nukkumaanmenoa arvosteltiin muutama puku. Mukavana yllätyksenä vesisade muuttui rännäksi ja aamulla maa oli hennon valkoinen.

Uskallan ehkä sanoa ääneen, että ollaan kaikki terveitä.

Valmisteluja

Eilen laitettiin joulua. Tähti ikkunaan, tyttöjen huoneeseen joulupukki ja keittiöön jouluverhot. Syötiin riisipuuroa ja haaveiltiin kinkusta laatikkoineen. Tänään esikoinen kirjoitti pukille kirjeen, liimasi siihen lelujen kuvia ja kieli keskellä suuta raapusti "joulupukille". Perinteen mukaan vietiin kirje pihalle puun oksan haaraan. Aamulla se on sitten kadonnut, kun tonttu on käynyt hakemassa.

Toipuminen sitkeästä vatsataudista on tyttöjen osalta hidasta. Ruoka ei maistu eikä pienemmällä tahdo se vähäinenkään pysyä kunnolla sisällä. Itse olen selvästi parempana, suklaakin maistuu jo.

Potilaslista

Kyllä, arvio kävi toteen. Eilen tauti kaatoi minut ja esikoisen sänkyyn. Matto meni pesuun ja molemmille omat ämpärit. Pienempi onneksi on jo parempana, vaippa tosin täytyy vaihtaa puolen tunnin välein. Mies sanoi aamulla, että mahassa tuntuu vähän oudolta. Onneksi ei olla kaikki ihan yhtäaikaa. Harmiksi jouduttiin perumaan huomiset treffit naapureiden kanssa. Tarkoituksena oli laittaa ruokaa, mutta tässä tilassa on viisainta pysytellä kotona.

Kurjan aamun pelasti kuitenkin joulukalenteri. Minulla ja esikoisella suklaiset, pienemmällä hauskoja kuvia. Huomenna tähti ikkunaan. Siitä alkaa minun joulunodotus.