Neiti Marple ui käsipohjaa
Sain eilen ensimmäisen voittoni Luostarin mysteeristä. Lähellä on ollut ennenkin, mutta nyt merkintöni olivat aukottomat. Voin sanoa että kyseessä on paras peli minkä tällä hetkellä tiedän.
Tänään päästiin esikoisen ja kaverin kanssa kylpylään. Laskettiin pitkästä ja pimeästä liukumäestä, uitiin käsipohjaa ja roikuttiin köysissä. Päivällä paistoin lihapullia ja jälkiruoaksi mustikkapiirakkaa. Illan pimeydessä leikittiin piilosta. Suunniteltiin että vietettäisiin naapureiden kanssa halloweenia.
Tyttöjen hoitoreppu on huomista varten pakattu. Esikoiselle mekko ja pienemmälle useammat pikkuhousut, vaikka tänäänkin on menty ilman vahinkoja. Lomaviikko meni sittenkin nopeasti, vaikka ikävä hoitotätiä ehti muutaman kerran itse kullakin tulla. Vielä pitäisi oma reppu pakata.
Kurkkua kutittaa sen verran että kuuma mehu maistuu. Lisäksi on tilkka viiniä, puoli pussia karkkia ja viikonlopun Serranot boksilla. Tyttöjen sängyt siirrettiin samaan huoneeseen. Saa nähdä ehdinkö herkuistani nauttimaan.