Juhlakuu
Tentti takana ja elämä edessä. Mutta mihin ne helteet katosivat, nyt olisi hetki aikaa istua auringossa. Ei siellä takapihalla tihkusateessa kukaan viihdy. Ehkä pitäisi kirjoittaa se luentopäiväkirja pois alta. Tai sitten voisin jatkaa kaappien putsaamista. Eilen jynssäsin roskakaapin.
Kuten edellisinäkin vuosina, myös tänä vuonna kalenteri näyttää kesäkuulle muutamia synttäreitä. Ja lisäksi yhdet häät. Eli mielikuvitusta kehiin, kun lahjoja mietitään. Kyllä omalle lapselle yleensä lahjan keksii, mutta toisten lapsille se on jotenkin hankalempaa. Vaikka olisivat saman ikäisiä ja samaa sukupuoltakin. Ainakin on herkkuja luvassa, tuttavapiiriin kuuluu pari taitavaa leipuria.
Aloin vuoden alussa lukemaan Virpi Hämeen-Anttilan Sokkopeliä. On niin pelottava, etten uskalla lukea kuin valoisaan aikaan ja mieluiten niin että mieskin on kotona. Kirja on nyt puolivälissä, pakko kerätä rohkeutta ja jatkaa loppuun asti.

0 kommentti(a):
Kommentoi
<< Takaisin etusivulle