On ollut helpompiakin iltoja

Pienemmällä kitinää koko ilta, mikään ei kelpaa,mutta kaiken tahtoo. Ensimmäinen itkuraivokohtaus syttyy oletettavasti siitä kun viinirypäleet loppuvat. Rauhoittuu vasta kun äidin paita on kyynelistä ja räästä märkä, puurokin ehtii jäähtyä lautaselle. Iltasatukirjat saadaan kohtuu sovussa valittua, mutta kirjan luukkujen avaaminen aiheuttaa kränää. Selvitään kuitenkin ilman suurempaa sotaa. Iltasadun jälkeen pienempi ei tahdo mennä sänkyyn, ei vaikka kuinka väsyttää. Neiti tahtoo loikoilla sohvalla. Illan toinen itkuraivokohtaus on edessä. Tulee sängystään muutaman kerran huutaen ja juoksee olohuoneessa karkuun. Lopulta pidän tiukasti sängyssä sylissä ja silittelen hiestä märkiä hiuksia. Nukahtaa kun ääni loppuu itkemisestä. Laitan peiton päälle ja tyttö kuiskaa "nuku yvin".

Esikoisen kanssa kävimme hampaidenpesun yhteydessä keskustelua:

Esikoinen: Sata sata vuotta sitten ei ollut taloja, ihmisiä eikä puita. Oli vaan erilaisia dinosauruksia.
Minä: No oli kai puita sentään?
E: No oli puita ja dinosauruksia kans.
M: Niinhän niitä oli.
E: Sata sata vuotta sitten oli hirviöitä tai saatto olla..
M: En tiiä oliko silloinkaan..
E: Saatto olla...mutta enää ei oo niitäkään.