11.5.07

Balleriina

Olen sattumalta huomannut, että pienempi potkii palloa vain vasemmalla jalallaan ja syödessään pitää lusikkaa vasemmassa kädessään. Mies on vasenkätinen ja alan epäillä pienemmänkin olevan. Tosin en tiedä voiko tästä vielä mitään päätellä ja piirtäessään kynä kyllä pyörii molemmissa käsissä. Voi silti olla että pienempi on perinyt isältään muutakin kuin silmienvärin.

Esikoinen kävi kuluneella viikolla kokeilemassa lasten balettia. Tyttö oli aivan haltioissaan, erilaisia niiauksia ja asentoja on esitelty kotona suu hymyssä. Jos innostusta riittää, harrastus alkaisi ensi syksynä. Itse olen pienenä ollut satubaletissa, mutta minun osaltani harrastus päättyi kolmanteen käyntikertaan. Yksi valokuva balettimekko päällä kuitenkin onnistuttiin ottamaan.

Tänään on ollut hiljainen aamu. Vietiin kuopuksen kanssa esikoinen aamulla kerhoon ja sieltä tyttö pääsi suoraan ystävänsä luokse leikkimään. Minä ja pienempi ulkoiltiin, siivottiin ja luettiin Puppea. Päiväuniaikaan naapuri tuli kahville ja samalla pelattiin menolipun herruudesta. Hävisin. Illalla on pakko ottaa uusiksi.