Houkun koukun
Tuli marraskuu ja pakkanen. Posti kantaa selkä vääränä lapsille suunnattuja lelukatalogeja. Niitä on selattu ja plärätty. Tuo on ihana ja tuo ja tuo ja tuo. Ja kilttinä pitäisi olla. Tontun jälkiä on nähty ikkunan takana ja linja-autopysäkilläkin. Toisaalta, niin on jättiläisenkin.
Menneeseen viikkoon mahtui paljon tekemistä ja miettimistä, mutta silti en muista paljoakaan. Ollaan ainakin pelattu, kun saatiin lisää kortteja. Sattumalta juttelin naapurin kanssa ja kävi ilmi, että pelaavat samaa peliä. Sovittiin heti, että on otettava kimppamatsi. Ratkeaa tämän rivarin herruus.
Tänään käytiin puistokaverin lapsen syntymäpäivillä. Kutsuttu oli kaikki muutkin puistokaverit ja lapsia oli siis yhden koululuokan verran. Kotimatkan esikoinen päätti raivota ja itkua riitti vielä kotonakin. En tiedä miksi ja syytä kysyttäessä sain kuulla olevani ihan tyhmä. Kolmevuotiaan logiikka on pettämätön.

2 kommentti(a):
Kuka ny muu maailmassa voi olla tyhmä- kuin oma äiti???
Paras kaatopaikka koskaan, ikinä- ja se tilanne ei koskaan muutu...
Synttärit on kivoja, kamalia- kaikkea yhtaikaa. askaita, velvollisuuden täyttämiä- ja kivoja. Niitä on niin monenlaisia.
Kun saa kutsun puolitutun synttäreille alkaa lahjavaikeus ja rahanmiettiminen, sillä tänä päivänä mitään ei saa, oikein millään rahalla. Kaikki maksaa tolkuttoman paljon, ja kuin lahjaa arvostettaisiin arvon mukaankin.
Hankala rasti...
Eksyin hieman :-)
Kannustan teidän porukkaa ottamaan rivitalopeliherruuden nimiinne!
Näinhän se on, äiti on niin turvallinen, että sille uskaltaa kiukutella suurimmat kiukut ja hädässä syli on korvaamaton.
Kyllä tätäkin lahjaa etsittiin, kun itse pidän muutamaa euroa kattona. Onneksi löytyi muovisia dinosauruksia, lahjan saaja oli tyytyväinen :)Ja kyllä synttäreille on kiva mennä, kun tietää että itse ei tarvitse järjestää samanlaiset vasta kuin kesällä :)
Kiitos kannustuksesta, pitää reenata ankarasti, jotta ei menetetä kasvoja :)
Kommentoi
<< Takaisin etusivulle