9.6.06

Tulihan se sittenkin

Pilvinen päivä muuttui illasta auringoksi. Yhä tuulee, mutta ilma lämmin. Farkuista tarkenee jo kääntää lahkeet, ihan tuntuu oikealta kesältä.

Eilen kättäpäivää uuden naapurin kanssa. Vaikutti mukavalta ja teki kauniita kukka-asetelmia. Kysyi olemmeko viihtyneet täällä, en voinut kuin kehua.

Viikonloppuun pitäisi saada mahtumaan kauppareissua, kirjamessuja, tivolia, kaverin lapsen syntymäpäivät ja ne ikkunat odottavat yhä pesijäänsä. Ei ole vaikea arvata mikä pullahtaa listalta pois, jos aika ei riitä.

Iltakävelyllä koiran kanssa tuntemattomat koiran ulkoiluttajat pysähtyivät juttelemaan mukavia. Tämmöisestä siis jään paitsi kun en omista koiraa. Kuulokkeissa Vilkkumaa lauloi kuumasta kesästä.