14.5.06

Huomion keskipisteenä

Tähän voisi tottua. Että saa heti herättyään tuoretta kahvia, lempiherkkuja, valmiiksi haetun lehden ja kaupan päällisiksi lahjoja. Ja saa syödä, juoda ja lukea ihan rauhassa, kun lapset jo syötetty.

Pienemmän päiväunien aikaan pitkästä aikaa isommalle muutama jakso Franklinia. Minä ja mies otettiin matsi Carcassonnea. Niin kävi että hävisin muutaman kaupungin verran, ei siihen enempää tarvita. Mutta en suuttunut kuten yleensä. Aamun hemmottelu oli pehmentänyt.

Aikomus oli pyöräillä vanhemmilleni, mutta kylmän tuulen vuoksi päädyttiin linja-autoon. Parin tunnin kahvittelut ja kotiin. Molemmat tytöt väsyneinä, kun ennen kukon laulua heränneet. Iltaleikit kääntyivät isomman osalta painiksi, pienempi laajensi reviiriään eteiseen.