Lähellä mutta kaukana

Pienempi herätti aamulla seitsemältä. Mahallaan tietysti ja poikittain niin että piti molemmilla käsillä pinnoista kiinni. Kasvoilla leveä hymy, kun näki äidin nousevan. Isompi jatkoi unia. Siirtyi keskeltä minun paikalle. Ehkä en tahdokaan, että koskaan oppii nukkumaan omassa sängyssä.

Ei satanut lunta kun lähdettiin, mutta tullessa tuiskutti ja kovaa. Tuplarattailla ylämäkeä vastaa varmasti tunnin spinningiä. Vesipullo vain puuttui.

Illalla aikaansaamaton olo. Keittiön kaapit pitäisi siivota, kirjoittaa ystävälle kirje ja ehdottomasti silittää pino pyykkiä. Vaikka nykyäänhän ryttyinen on muotia. Ainakin meillä. Pienempi ärjyi matolla, kun lelut olivat ulottumattomissa. Eikä yksi riitä, vaan käsiin pitää saada koko lelukorin sisältö. Mutta kun ei osaa vielä ryömiä eteenpäin vaan pyörii akselinsa ympäri tai vahingossa pakittaa.