Juhlahumua
Eilen oli tupa täynnä sukulaisia, ystäviä, naapureita ja kummikin. Vietettii miehen ja kuopuksen syntymäpäiviä, yhteensä sankarit täyttivät pyöreät kolmekymmentä. Vadelmakakun päällä oli kuitenkin vain kaksi kynttilää. Paketteja tuli isoja ja pieniä, kauniita vaatteita ja mukavia kirjoja. Uusissa nukenrattaissa nukkuu uusi nukke. Päivänsankari lauloi itsekin "paajo onnee aa aa" ja muistutti äitiä aamulla "tynttäjikakusta".
Yöllä ukkosti ja aamulla oli pimeää, mutta lämmintä. Luin yliopiston kirjastossa muutaman tunnin niin tylsää tekstiä, että vaivoin pysyin hereillä. Lounaaksi pihvi tikkuperunoilla ja vielä vähän lukemista. Pienessä tihkusateessa kaupan kautta kotiin. Tyttöjä hakiessa vettä tuli kaatamalla.
Pääkivut kiusaavat taas melkein päivittäin. Tiedän syynkin, pitäisi hankkia silmälasit, kun kirjaimet hyppivät kirjojen sivuilla.

4 kommentti(a):
epistä. miksen mää pääse pihvilounaalle vaikka olen opiskelevinani. vai siitäks se just johtuu, että olen opiskelevinani vain :D.
onnea synttärisankareille, etenkin pienemmälle :D
Kiitos onnitteluista :)
Heh, hyvät, halvat ja täyttävät lounaat on opiskelun (ainuita) hyviä puolia :D
Onneksi olkoon näin jälkikätehen. =)
Ja sie äkkiä optikolle...
Kiitos :)
Kyllä, menossa ollaan, ainakin olin just varaamassa optikkoaikaa, eli asia etenee :)
Kommentoi
<< Takaisin etusivulle