12.9.07

Tästä se päivä alkaa

Kännykän herätys piippaa kuuden aikaan. Aamu-unisena sitkuttelen puoli seitsemään ennen kuin jaksan nousta. Mies on jo ylhäällä, hakee lehden. Silmät ristissä laitan kahvit tippumaan. Ulkona on pimeää, vettä sataa niin kuin eilenkin. Tehdään miehen kanssa aamupalaleivät, voita, juustoa ja paprikaa. Jaetaan lehti puoliksi, miehelle loppupää ja minulle alku. Saan kaadettua kahvin kuppiin kun pienempi herää. Vaipanvaihdon jälkeen on jo pirteä kuin peipponen. Tyttö lukee itsekseen sohvalla kirjoja, välillä hakee miehen tuoremehusta hörpyn. Käy sylissä ja menee taas takaisin sohvalle. Luen jo päivän mielipidekirjoituksia kun esikoinenkin herää. Hitaasti ja venytellen, pienellä kitinillä. Äitiinsä tullut. Mies lähtee pyöräilemään töihin. Pukee sadetakin ja hupunnarut tiukasti rusetille. Tytöt lukevat kirjoja, pestään hampaat ja kaivan päivän vaatteet esiin. Vielä tahtovat piirtää kortit hoitokaverille. Minä laitan eteisenlattialle valmiiksi kaksi kasaa ulkovaatteita. Hiusten harjaus, esikoiselle ponihäntä ja pienemmältä nenän niistäminen. Puen pienemmälle vaattet ja esikoinen yllättää iloisesti pukemalla itse. Hoitoreppuun kuravaatteet mukaan, tytöt pyöräperäkärryyn ja kärry minun pyörään kiinni.

Kahdekasalta olen takaisin kotona. Laitan märän tuulipukuni kuivumaan. Keitän valmiiksi perunat, petaan sängyt ja valmistaudun luennolle.

5 kommentti(a):

Blogger Arja L. [triathlonvaimo] sanoi kello 10:12: 

Kuulostaa mukavalle. Jostakin syystä alkoi hymyilyttämään kun luin postauksesi! :) Hauskaa luentoa!

Blogger Aamu Kahvi sanoi kello 10:04: 

Kiitos, syksyn ensimmäisiä luentoja on nyt pari takana ja vähän vaatii totuttelua tämä kotiäidistä opiskelijaksi muuntautuminen :)

Vähän hymyilytti itseäkin, kun luin merkintäni...melkoisella autopilotilla näyttää meidän arkiaamut menevän :)

Blogger mammaliini sanoi kello 17:49: 

mää en ala kun meillä kersat herää AINA ekana. ikinä ei saa aamulla olla yksikseen omien ajatusten kanssa. paitsi toisinaan, jos neljältä nousee. eikä se silloinkaan ole takuuvarmaa...
hyviä opiskeluja!

Blogger sade sanoi kello 18:02: 

Ihanasti kirjoitit teidän aamusta. :)

Blogger Aamu Kahvi sanoi kello 19:41: 

mammaliini
Tiedän olevani etuoikeutettu, kun saan (useimmiten) herätä ennen lapsia ja vieläpä inhimilliseen aikaan :) Kuten sanoin, aamu-unisena ovat äitiinsä tulleita :D

sade
Kiitos, näitä arkisia hetkiä on mukava tallentaa muistoon, että sitten joskus voi taas lukea kun on jo unohtanut :)

Kommentoi

<< Takaisin etusivulle